maanantai 22. elokuuta 2016
Kutsut: DIY vai tilaa valmiina?
sunnuntai 31. heinäkuuta 2016
Pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri hääparille
Päivä on päätetty! Ja pitopalvelukin on varattu!
Kivi on vierähtänyt sydämeltä, vaikka vielä olisi tekemistä. Valokuvaajaa emme ole vielä varanneet, mutta mieluisa on löytynyt. Tosin anopin lusikka on taas soppaa hämmentämässä ja nyt meidän pitää kysyä joltain heidän tutultaan, tulisiko hän kuvaamaan häämme halvemmalla. Hintaa tulisi kuitenkin tonnin verran vähintään, joten itse olen sitä mieltä, että otamme ammattilaisen, kun näin suurista summista on kysymys. DJ:n hankinnan olen antanut miehen tehtäväksi. Saa nähdä soiko meidän häissä Spotify!
Ongelmia on aiheutunut budjetista, joka menee räiskyvästi yli. Näyttää siltä, että joudun vuokraamaan pukuni, mikä nyt ei ehkä sinällään ole ihan tyhmä idea. Miksi se roikkuisi vaatekaapissa loppuelämäni? Mutta palaan tähän ongelmaan, sitten kun se on ajankohtainen.
Suuntaamme tästä loman viettoon ja ajattelin pitää hieman lomaa myös hääsuunnittelusta ja -bloggailusta.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016
"Päätä jo se päivä!"
Häästressiä pukkaa, tässä syy: pienen pohdiskelun jälkeen päätimme varata häihimme elokuun viimeisen viikonlopun, mutta sillä aikaa, kun olimme miettineet, oli eräs toinen pariskunta alustavasti varannut sen. Viikko kului kun heiltä odotettiin vastausta. He ottivat päivän. No, sähköpostissa sitten tuli takaisin kuusi viikonloppuvaihtoehtoa ja elokuu oli kokonaan loppuunmyyty. Ja näin pääsemme stressiä aiheuttaneeseen tilanteeseen: syyskuun alku vai heinäkuun puoliväli?
Syksyllä voi sataa, tosin niin voi heinäkuussa. Heinäkuussa voi olla yhtä kuuma kuin nyt ja toisaalta syyskuussa voi olla öisin jo hallaa. Syyskuussa illat on pimeitä, mutta eivät ne nytkään mitään valoisia ole. Loppuviimein päädyimme heinäkuuhun. Kesäöiden tunnelma ja todennäköisesti parempi sää vaikuttivat päätökseemme.
Lisämausteen tähän soppaan antaa anoppi, jolle kävisi kesäkuu, mutta valitettavasti me ei voida anopin mieltymysten mukaan mennä naimisiin. Ehkä olisi paras jättää sukulaiset ja tuttavat pois hääjärjestelyistä...

maanantai 18. heinäkuuta 2016
Tää paikka
Täällä käytiin katsomassa paikkoja ja pienen (massiivisen) aivoriihen ja mietinnän ja pohdiskelun jälkeen asiat on laitettu liikkeelle. Hääpainajaisia on taas nähty unissa. Kuvausmiljööt ovat upeat, siitä ei kiistelyä saa aikaiseksi. Pistän lisätietoja, kun saan niitä itsekin. The heat is on!
perjantai 1. heinäkuuta 2016
Missä mennään?
Iloista perjantai-iltaa! Aikaa on taas päässyt vierähtämään viime postauksesta, mutta täällä vielä porskutetaan. Ja olemme edelleen menossa naimisiin (jos jollain pääsi epäilys käymään mielessä). Välillä vaan tarvitsee pikkuisen taukoa hääjutuista, niin vähän ajan päästä jaksaa taas innostua ihan uudella tavalla.
Kevät on ollut raskas lähinnä työjuttujen osalta. Niin raskas, että veto on ollut pois ja pyykkääminenkin on joskus ollut liikaa. Tilanne töissä ei ole yhtään helpottunut, mutta jostain kummallisesta energiapuuskasta innostuneena (ja ehkä uuden kollegan tulevista häistä inspiroituneena) otin puhelimen käteen ja soitin yhteen juhlapaikkaan!
tiistai 1. maaliskuuta 2016
Hääsuunnittelun muistilista osa 4: 1-3 kuukautta ennen häitä
1. Varaa kirkko tai tuomari ja sovi vihkikaava
Kirkkoa varatessasi huomioi se, että suosituimmat kirkot varataan sesonkikaudelle melkein samantien. Pienempään kirkkoon voikin olla helpompi saada varaus. Aikainen lintu ei tässä tapauksessa nappaa matoa - kirkot ottavat varauksia vastaan vain vuotta ennen häitä. Jos haluatte siviilivihkimisen, tuomarin voi varata kaksi kuukautta ennen vihkimistä.
2. Avioehto
Mikäli aiotte naida tietyin ehdoin, kannattaa se hoitaa alta pois jo nyt. Virallista avioehtoa varten tarvitsette jonkun laatimaan kirjallisen avioehdon ja kaksi esteetöntä henkilöä vahvistamaan sen. Avioehdon voi toki tehdä missä tahansa vaiheessa avioliittoa ja se voi kattaa kaiken tai vain puolisosi urheiluauton.
3. Lähetä kutsut
Kutsut on hyvä lähettää ainakin kahta kuukautta ennen häitä, jotta vieraille jää aikaa suunnitella muu elämänsä.
4. Tee istumajärjestys ja pöytäkartat
Pöytäkarttoja voit suunnitella jo ennen kuin lopullinen vierasmäärä on selvilllä. Lopullisen plaseerauksen voit tehdä sitten, kun kaikki vieraat ovat ilmoittaneet tulevatko vai eivät. Tai ainakin sen jälkeen, kun olet soittanut kaikille, jotka eivät ole viitsineet vastata yhtään mitään.
5. Sovi pitopalvelun kanssa yksityiskohdista
Pitäkää palaveri pitopalvelun kanssa. Päättäkää menu ja ilmoittakaa vieraslista (jos se teillä jo on). Sopikaa, mistä ruuista tehdään gluteenittomia tai laktoosittomia. Kuka laittaa iltapalan esille?
6. Palaveri valokuvaajan kanssa
Pitäkää palaveri valokuvaajanne kanssa, jossa sovitte, minkä tyylisiä kuvia haluatte. Onko juhlapaikalla joku hyvä tausta kuville? Järjestetäänkö kuvaus ennen vai jälkeen vihkimisen? Vai ennen tai jälkeen hääjuhlan jossain toisessa miljöössä?
7. Varaa tarvittava majoitus vieraille
Jos häihinne tulee paljon vieraita kauempaa, on kohteliasta järjestää heille jotakin majoitusta tai ainakin alennuskoodi hotelliin.
8. Lahjat avustajille
On kohteliasta kiittää bestmania ja kaasoja osallistumisesta häiden järjestelyihin. Kaasolla ja bestmanillä kuluu kuitenkin paljon aikaa ja rahaakin ohjelmien keksimiseen, murheiden kuunteluun ja polttareiden järjestämiseen.
9. Harjoittele häätanssia
Tätä kannattaa harjoitella. Olipa tanssinne ihan perinteinen hidas tai valssi tai jopa koreografin tekemä - harjoitelkaa.
10. Palaveri juhlapaikalla
Sopikaa taas yksityiskohdista. Häiden ohjelma on hyvä esittää niin juhlapaikan väelle kuin pitopalvelunkin porukalle. Mihin aikaan tapahtuu mitäkin?
11. Varmista päivämäärät ja kellonajat
Et varmaankaan halua, että joku palveluntarjoajistanne unohtaa hääpäivänne?
12. Kosmetologi
Tässä vaiheessa on hyvä käydä hoitamassa ihoa kuntoon. Kosmetologille ei missään nimessä kannata mennä viikkoa ennen juhlapäivää, sillä hoito saattaa aiheuttaa ihon ärsytystä ja punoitusta.
13. Aja kengät sisään
Hääpäivänä pidät näitä kenkiä jalassasi jopa kymmenen tuntia, ellet enemmänkin. Aja ne siis sisään! Tepsuttele kotona korkkareissa samalla, kun tiskaat, imuroit, pyyhit pölyjä tai harjoittelette häätanssianne.
14. Sovi kukkakaupan kanssa yksityiskohdista
Mihin kukat toimitetaan ja milloin? Kuka asettelee ne pöytiin? Ja etenkin minkälaisia kukkia!
![]() |
| Kuva |

Tunnisteet:
avustajat,
bestman,
hääsuunnittelu,
kaasot,
kukat,
kutsut,
majoitus,
muistilista
keskiviikko 17. helmikuuta 2016
Pöytä koreaksi
Hääkattauksiin kuuluu perinteisesti valkoinen pöytäliina, teemaväriin sopiva kaitaliina, kukkia, kolmion malliset menu/ohjelma tötteröt ja netistä tilatut servetit teidän nimillänne.
Pöytäliina
| Kuva |
| Kuva |
Onko juhlapaikallanne yhtenevät, kauniit pöydät? Miksi siis laittaisit pöytäliinan peittämään kaunista puupintaa. Monissa juhlapaikoissa pöydät ovat valitettavasti huonokuntoisia ja vanhoja tai vähintäänkin eri paria, joten pöytäliinat ovat tarpeen. Ymmärrän kyllä, että Ikean lakanat ovat halpoja, mutta miten olisi joku muu väri kuin valkoinen? Vaikkapa harmaa!
Kaitaliina
![]() |
| Kuitusilkkiä. Ei. Yök. |
Älkää käsittäkö väärin, kaitaliinaa ei ole mikään pakko laittaa pöytään. Sen avulla vain usein tuodaan vähän väriä niihin Ikean lakanoihin. Useista nettikaupoista saa tilattua valmiiseen mittaankin leikattua kaitaliinaa. Materiaaleista löytyy satiinia, organzaa, juuttia, kuitusilkkiä ja pitsiä. Toki muitakin kankaita voi käyttää. Kankaiden lisäksi "kaitaliinoja" on tehty kukista, glitteristä ja vaikka mistä.
Ohjelmakortit ja ruokalista
Hääohjelmaa ja ruokalistaa miettiessä on kolme vaihtoehtoa: kaikille omat, pöytiin sinne tänne omat tai ei pöytiin lainkaan. On kuitenkin melko kohteliasta antaa vieraille tiedoksi edes päivän suurpiirteinen kulku. Ilmaisia printtejä löytyy netistä pilvin pimein ja mielestäni nämä voidaan aivan hyvin tulostaa kotona - niitä ei kukaan muista.
Muista paperituotteista pöytään voi päätyä esimerkiksi hääbingo, ristikko tai jotakin muuta puuhaa.
Koristeet
Usein pöytiin laitetaan kukkia. Näyttävyyttä kattaukseen saat laittamalla yksittäisiä kukkia useisiin maljakoihin. Lisäksi pöytiin voi laittaa kynttilöitä ja tuikkuja - miksei jopa lyhtyjäkin! Illalla niiden tuoma valo riittää hyvin ja tunnelma tulee kaupan päälle.
Häihin erikoistuneista nettikaupoista saa tilattua myös helminauhoja, kankaisia ruusun terälehtiä, timantteja ja mitä vain keksitty on. Itse taipuisin myös pöytien koristelussa minimalismiin ja antaisin terälehdet jäädä nettikauppojen varastoon.
Paikkakortit

Lautasliinat
![]() |
| Ei näitä. |
Lautasliinat voi joko laittaa buffetin viereen esille tai kattaa valmiiksi pöytiin. Niitä saa kankaisina ja paperisina, mutta pyydän, älkää tilatko lautasliinoja monogrammillanne!
Eiköhän näillä ala olla pöytä katettuna. Muut, kuin erikseen mainitut kuvat on lainattu mistäpä muualtakaan kuin parhaasta hääinspispaikasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)