lauantai 24. syyskuuta 2016

The Dress

Metsästys seis - The Dress on löytynyt!

Kuva

Palasin Fiancéehen sovittamaan tätä erästä pukua ja ei kauaa tarvinnut miettiä, ennen kuin laitoimme tilaukseen. Kyseessä on siis White One by Pronovias -merkin Tamara, kapea a-linjainen kokopitsinen puku. Siinä on suora pääntie, johon Fiancéen Elina tekee pitsiset olkaimet. Näissä kuvissa olemme mallailleet jotain pitsiä olkaimiksi, jotta saadaan esimakua tulevasta.


Puku on mukava ja tukeva päällä. Ja mielestäni hoikistaa ihan mukavasti. Laahusta on niin vähän, ettei siitä tarvitse murehtia ja tuo pitsi - niin kaunista! Muutamia fiksauksia tehdään olkainten lisäksi. Alushameeseen lisätään tylliä alas, niin helma ei jää laskokselle. Lisäksi mietimme piilonappeja vetoketjun päälle. Kallistahan tästä tulee, mutta ei se tässä konkurssissa ja näin täydellisen puvun kohdalla meinaa enää mitään.


Nyt vaan vatsaa litistämään ja kiinteyttämään käsivarsia! Ja ainiin, ivoryn väriset kengätkin pitäisi hankkia...

lauantai 17. syyskuuta 2016

Pukua metsästämässä: Fiancée

Olin myös Fiancéehen varannut etukäteen sovitusajan. Meitä tervehdittiin heti ovesta sisään päästyämme ja alettiin heti kartoittaa mieltymyksiäni. Pukuvalikoima on paljon suppeampi kuin Zazabellassa (kokemuksen voitte lukea täältä), mutta myyjällä oli selkeästi tietoa jokaisesta puvusta. Sovitukseen valittiin lopulta viitisen pukua.

Kuva

Kaikki puvut puettiin kunnolla päälle ja ne olivat minulle myös suhteellisen sopivia. Jos puku oli liian suuri, se laitettiin nipsuilla useasta osasta kiinni ja myyjä vielä piti pukua niin, että sain kuvan miltä se sitten oikein istuvana näyttäisi. Jokaisen puvun kohdalla kysyttiin, mistä pidin ja mistä en juuri siinä puvussa ja sitten seuraava puku valittiin sovitukseen sen perusteella. Olikohan kuudes tai seitsemäs puku, jota sovitin ja katsoin heti, että nyt näyttää kyllä hyvältä. Puku oli olkaimeton ja mietimme sitten, että kyllä pitsiset olkaimet olisi kivat ja sopisivat minulle. Parin minuutin päästä olikin pala pitsiä kiinnitetty mekkoon ja tämän naisen suupielet kattoa kohti.

Kuva

Kaiken huippu oli se, että olin ainoa asiakas myymälässä ja minua todella palveltiin. Ompelija ja myyjä Elina mallaili heti pitsin pukuun, jotta saisin osviittaa miltä lopputulos näyttäisi. Sain pitää pukua riittävän kauan ylläni ja saimme myös ottaa kuvia. Ainoa huono puoli oli puvun hinta, joka oli hieman korkeampi kuin budjettini, mutta pukujen laatu oli aivan toista Zazabellan halpispukuihin verrattuna! Yhtään makkaraa tai muhkuraa ei näkynyt puvun läpi puhumattakaan alushousujen väristä!

Suosittelen ehdottomasti Fiancéeta jokaiselle morsiamelle! Arvosanaksi annan ehdottomasti 10/10.

maanantai 12. syyskuuta 2016

Pukua metsästämässä: Zazabella

Ajattelin kirjoittaa teille kokemuksistani morsiuspuvun metsästämisessä. Kävimme kaasojen kanssa sovittamassa Kaarinan Zazabellassa, jonne olin varannut ajan etukäteen. Puhelimessa sovittiin vain aika, eikä kyselty budjettia tai oikein mitään muutakaan.

Saavuimme paikalle ja nainen avasi oven ja tervehti. Menimme omatoimisesti pukujen viereen, sillä myyjä katosi ilmeisesti palvelemaan muita asiakkaita. Hetken odottelun jälkeen saimme palvelua. Myyjä kyseli millaisesta puvusta olin kiinnostunut, mitä saisi olla ja mitä ei samalla käyden rekkejä läpi. Sovitukseen nostettiin varmasti 15 pukua. Tuli tunne, että pukujen paljoudesta johtuen myyjäkään ei oikein tiennyt mitä pukuja siellä oli ja mikä sopisi minulle.

Kuva

Pukukopissa ei ollut peiliä ja ne olivat pienehköt. Sovitettavat puvut olivat kaikki todella tiukkoja, eikä myyjä hakenut isompaa pukua vaikka mielestäni niitä oli rekissä. Pukuja soviteltiin liukuhihnalta ja mikään ei oikein tuntunut omalta. Tässä vaiheessa sovittelimme siis Zazabellan oman malliston pukuja, joiden laatu kyllä pisti silmään. Puvut olivat ohuita ja niistä näkyi jopa vaalean siniset alushousuni läpi!

Löytyihän liikkeestä suosikkikin, kaaso kävi katsomassa rekeistä kivaa mekkoa ja sen perusteella myyjä haki tämän mekon. Mitä pitempään pukua katsoi, sen kivemmalta se näytti. Mutta edelleen ohuesta puvusta näkyi jokainen makkara, alushousun sauma ja väri läpi. Tarvitsisin muotoilevat alusvaatteet, jotta puku olisi edes ok. Ainoa hyvä asia ovat pukujen hinnat. Alennuksessa tämä puku olisi vyön ja korjausten kanssa 600 euroa. Mutta sekin on paljon, jos alushousut näkyvät hääpäivänä läpi.

Kuva

Myyjä oli kylläkin ystävällinen, mutta palvelu hieman ontuvaa. Lähtiessämme saimme vain vaisun heipan. Lisäksi asiantuntijuus tuntui puuttuvan ja hieman häiritsi muiden asiakkaiden palvelu samaan aikaan. Miksi pitää varata aika, jos se aika ei kuitenkaan ole vain itseä varten?

Annan kokemukselle 4/10 pistettä.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Jännittävää!

Aurinkoista tiistaita kaikille! Täällä eletään jännittäviä aikoja, torstaina olisi nimittäin luvassa pieni sovituskierros hääpukuliikkeisiin. Hieman tunnelmaa droppaa venähtänyt ranne, jonka loukkasin viime viikolla kun tipuin hevosen selästä. No, näitä sattuu. Onneksi mitään ei murtunut!

Jos meillä olisi syyshäät niin syklaamit olisivat ehdottomasti pöytäkoristeina! Niin kaunis ja herkkä kukka.


I Knew This Would Be Love on nyt myös Bloglovin'issa! Käykääpä seurailemassa.

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Meidän hääsuunnitelmat: Muistilista 1-1,5 vuotta ennen häitä

Huomasittehan postaussarjani häiden suunnittelun muistilistasta? Löydät sen TÄÄLTÄ tai tägin "muistilista" alta. Ajattelinkin vähän avata teille meidän omia hääsuunnitelmia muistilistani avulla! Aloitan ensimmäisestä muistilistasta, vaikka meidän häihin on enää 324 päivää.

1. Tee alustava budjetti.

Kuva
Budjetti on tehty ja kipurajaksi sovimme 10 000 euroa. Hankaluuksia on jo nyt pysyä budjetissa, mutta parhaani teen. Meillä häämatka ei sisälly budjettiin.

2. Katsele ja varaa juhlapaikka.



Varattu! Se on nyt virallista - häät tulee!

3. Varaa vihkipaikka tai kirkko.


Me päätimme mennä naimisiin juhlapaikalla ja sään salliessa ulkona. Varasuunnitelmakin on, älkää huoliko.

4. Tee alustava vieraslista.

Kuva

Alustava vieraslista on tehty ja näillä näkymin vieraita on tulossa suunnilleen 65.

5. Mieti häiden teemaa.

Tämä olikin vaikea miettimisen aihe. Halusin yksinkertaista ja minimalistista, mutta nyt näyttää siltä, että menemme teeman kanssa juhlapaikan osoittamaan maalaisromanttisempaan suuntaan. Tarkoitan hentoja kukkia, lasipurkkeja, lyhtyjä.

6. Varaa valokuvaaja.

Luojan kiitos, on varattu. Ja hyvän kuvaajan varasimmekin! Pidin heti hänen luonnollisesta tyylistään ja kuvissa on silti syvyyttä, eivätkä ne ole perinteisiä pönötyskuvia. Meille tulee dokumentaarinen hääkuvaus, joka alkaa first look -kuvilla jo ennen vihkimistä.

7. Varaa DJ tai bändi.

Kuva

Tätä emme ole saaneet varattua. Kyselty on tutuilta ja tuntemattomilta, mutta he eivät ole osanneet auttaa. Annoin mieheni tehtäväksi hoitaa dj:n varaus, joten ehkä siinä on syy, miksi homma ei ole jo hoidettu! 

8. Katsele häämatkoja.

Kuva

Häämatka ei totta puhuakseni ole ollut nyt edes mietintälistalla. Minun on töissäni hankalaa saada lomaa edes häiden ajaksi, joten en usko, että pääsisimme häämatkallekaan suoraan häiden jälkeen. Lähdemme siis ehkä syksyllä johonkin (jos saamme lomaa).

9. Valitse avustajat.

Kuva

Olen valinnut ja pyytänyt kolmea ystävääni kaasoksi. Ja he ovat suostuneet. Mies ei ole vielä päättänyt bestmanejään (miten yllättävää).

10. Mieti kuljetukset.

Minä tarvitsen kuljetuksen kampaukseen ja meikkiin ja sitten juhlapaikalle. Mies tarvitsee kyydin juhlapaikalle. Ja yöllä kyyti hääyönviettopaikkaan.

11. Missä hääyö vietetään?

Olen vakavasti miettinyt hääyön viettämistä kotona. Olen kotihiiri, voin sen nyt tässä tunnustaa! Työpaikan pikkujoulujakin kun suunnitellaan Helsinkiin, aion jättää osallistumatta vain sen takia, että pääsen kotiin yöksi. Tässä on myös hyvä kohta säästää muutama satanen.

12. Ulkopaikkakuntalaisten majoittaminen.


Tämä on major problem. Siis oikeasti todellinen ongelma. Meille tulee Englannista toivottavasti yhdeksän vierasta. Yöpymispaikkoja meidän kotimme lisäksi löytyy anopin mökiltä, jonne mahtuu kuusi ja heidän kotiinsa mahtuu kaksi. Mutta en usko, että anoppini ex-mies vaimoineen haluaa olla siellä yötä ja mökki huusseineen on vähän turhan extreme monelle. Voisimme varata hotellista huoneet alennuksella, mutta kalliiksihan sekin tulee. Voisimme vuokrata talon Airbnb:stä.

Juttelin tästä kaasoni kanssa ja hän sanoi: Tämä ei oikeasti ole teidän ongelma. Missä hän on kyllä aivan oikeassa! Kertokoot englantilaiset, millaista majoitusta he tarvitsevat ja me voimme sitten auttaa etsimisessä ja varaamisessa. Anoppi tosin taisi olla jo sitä mieltä, että meidän kuuluu maksaa majoitus...

13. Morsiuspuvun metsästys alkakoon!



Sovitusaika on varattuna!

tiistai 23. elokuuta 2016

Jotain pientä



Mulla on ilmeisesti nyt käynnissä jokin ihmeellinen kohtaus, normaalisti en tälläiseen hömpötykseen alistu. Ostin tänään kaasoilleni pienet lahjat ja pyysin heitä virallisesti kaasoikseni. Kaikille ostin rannekorut, erilaiset, mutta samantyyliset. Nyt istun sohvalle odottamaan tämän kohtauksen ohittumista.



maanantai 22. elokuuta 2016

Kutsut: DIY vai tilaa valmiina?


Sateinen tervehdys! Huono sää lomalaiselle, mutta täydellinen hääsuunnitteluun. Tänään olen miettinyt kutsuja. Alunpitäenhän olin sitä mieltä, että ehdottomasti printataan itse, mutta sitten päädyin erään painotuotefirman sivuille... Ja mitä ihania kutsuja siellä onkaan!


Pinterestin olen kahlannut edes takaisin noin kymmeneen kertaan, eikä sitä täydellistä kutsua ole löytynyt, vaikka kauniita ilmaisia kutsuja oli vaikka kuinka. Painofirman nettisivuilla se täydellinen oli ensimmäisenä. Laskeskelin hintaa ja päädyimme budjetin alle, kun fiksuna tyttönä olin budjetoinut tilattavat kutsut. Tällä sekunnilla päätin tilata kutsut. Säästyy oma ja kaasojen mielenterveys.


Kuvat ovat pinterestistä vastaavanlaisia kutsuja.