keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Meidän hääsuunnitelmat: 1-3kk häihin

1. Varaa kirkko tai tuomari ja sovi vihkikaava

Luojan kiitos saimme varattua vihkijän jo tammikuussa. Erittäin mukavan oloinen nainen, joka lupasi lukea jotakin myös englanniksi. Nyt pitäisi vaan päättää se, mitä luetaan. Olen löytänyt netistä muutaman hyvän tekstin, mutta katsotaan sitten mikä valitaan.

2. Avioehto

Avioehdon hoidimme jo pois alta. Teimme avioehdon lakimiehellä ja tarkempaa selostusta voi lukea täältä.



3. Lähetä kutsut

Kutsut lähetettiin jo maaliskuun lopussa. Ilmoittautumisia on tullut kohtalaisesti, epäilen, että joudun vielä soittamaan monelle perään.

4. Tee istumajärjestys ja pöytäkartat

Olen luonnostellut istumajärjestyksen, jota sitten muokkaan tarpeen mukaan. 


5. Sovi pitopalvelun kanssa yksityiskohdista

Palaveerasimme pitopalvelun kanssa hyvissä ajoin. Menu lyötiin lukkoon, kuten myös kellonajat ja kattauksen ulkonäkö. Se ihana puoli näissä jutuissa aina on, että kun maksaa palvelusta, sitä myös saa. Ei ollut sellaista asiaa, mikä ei hoituisi.

6. Palaveri valokuvaajan kanssa

Emme ole vielä tavanneet valokuvaajan kanssa, mutta se olisi järjestettävä tässä kesäkuun aikana.

Kuva

7. Varaa tarvittava majoitus vieraille

Tämä asia hoidettiin hyvissä ajoin, koska muuten ulkomailta tulevat vieraat olisivat luultavasti telttamajoituksessa takapihallamme.

8. Lahjat avustajille

Bestmaneille kustannamme rusetit, taskuliinat ja vieheet. Kaasoille ostin rannekorut ja hiuskukat. Lisäksi aiomme järjestää debriefing-bileet. Muutakin tekisi kyllä mieli ostaa...

9. Harjoittele häätanssia

Tästä on luistettu. Saimme vasta päätettyä häätanssin ja harjoiteltu ei ole yhtään. Iik!

10. Palaveri juhlapaikalla

Kokoonnuimme juhlapaikalla ja kävimme asiat ja koristelut läpi. Sain hyviä ehdotuksia ja ideoita.


11. Varmista päivämäärät ja kellonajat

Olen ollut nyt vähän jokaiseen palveluntarjoajaan yhteydessä, luulisin heidän muistavan.

12. Kosmetologi

Olen käynyt nyt kahteen kertaan kosmetologilla ja iho on parempi kuin koskaan! Todellakin on ollut rahan arvoista. Ja mikäs sen ihanampaa, kuin olla reipas tunti hemmoteltavana ja tyhjentää pää kaikista häihin liittyvistä ajatuksista.

13. Aja kengät sisään

Ballerinat jalassa on siivoiltu ja tepsuteltu.


14. Sovi kukkakaupan kanssa yksityiskohdista

Kävin kukkakaupassa jo jokin aika sitten. Pitää kuitenkin vielä miettiä milloin kukat haetaan, vai maksanko heille kuljetuspalvelusta. Nyt on niin paljon kaikkea järjestettävää, että taidan vaan maksaa ja olla itse stressaamatta.

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Juomanhakureissu

Heippa! Täällä on pidetty vähäsen taukoa hääsuunnittelusta. Kirjoittelen tänään juomanhakureissustamme Tallinnanlaivalle, jonka teimme noin kuukausi sitten.

Varasimme matkan Eckerö Linelta ja varausnumerolla saimme tehtyä netissä ennakkotilauksen. Mukaan matkalle otimme juhlapaikan varausvahvistuksen todisteeksi, että juomat tulevat omaan käyttöön. Tulli ei kuitenkaan meitä pysäyttänyt. Valitsimme ennakkotilauksen, koska juomat olivat laivalla halvempia kuin satama-alueen myymälöissä.


Reissupäivä alkoi hyvin aikaisella herätyksellä. Ajoimme Länsisatamaan, jossa check-innin kautta ajoimme suoraan laivaan. Laivalla kävimme rauhassa aamiaisella ja suuntasimme sitten tax freehen. Ennakkotilaukset maksetaan erilliselle kassalle, jossa myymälästä ostetut karkit ja yksittäiset pullot pakattiin pahvilaatikkoon ja ne kuljetettiin auton viereen. Puoli tuntia ennen saapumista satamaan pääsimme lastaamaan ostoksemme autoon. Ja sitten kotiin!

lauantai 13. toukokuuta 2017

Avioehdosta

Kuva

Meille oli alusta asti selvää, että avioehto tehdään. Muistan joskus lapsuudestani, miten on kauhisteltu, että noilla on avioehto. Eivätkö ne luota avioliiton kestävän? Onneksi nykypäivänä ehdon tekeminen on yleistä ja ennenkaikkea järkevää.


Meidän avioehtomme on hyvin yksinkertainen, siinä suljemme avio-oikeuden toisiltamme erotilanteessa. Avio-oikeuden voisi sulkea pois vaikka designvalaisimesta, autosta tai levykokoelmasta.

Avioehto kannattaa teettää lakimiehellä. Avioehto rekisteröidään maistraatissa, mutta sitä ei kukaan tarkasta ennen kuin ero laitetaan vireille. Ja joissain tapauksissa voidaan todeta paperin olevan yhtä tyhjän kanssa. Samalla on mahdollisuus kysyä, esimerkiksi miten omaisuus jaetaan sitten kun toinen kuolee. Avio-oikeuden voi sulkea pois myös kuolemantapauksissa, mutta me emme sitä halunneet.

Kaikenkaikkiaan prosessi oli hyvin helppo, eikä maksanut omaisuuksia. Suosittelen!

maanantai 1. toukokuuta 2017

DIY istumajärjestys


Heipparallaa! Vapun juhlinnan lomassa oli hetki aikaa tulla tänne blogiinkin. Täällä olisi tarjolla ohje itse tehtyyn istumajärjestykseen. Väkersin tämän jo jokunen kuukausi sitten. Todella yksinkertainen tehdä ja halpa (ennenkaikkea). Tämän voi sitten juhlapaikalla laittaa pöydän päälle nojaamaan seinää vasten.


Tarvitaan:

- Iso kehys. Mulla oli käyttämättömänä todella suuri kehys. Leveys oli 70cm ja korkeus 105cm
- Kehyksen levyistä lahjapaperia
- Juuttinarua
- Teippiä
- Pieniä pyykkipoikia
- Kartonkia ja näihin liimattuna lista pöydässä istuvista ihmisistä

Poistin kehyksen pleksin ja asetin lahjapaperin taustaksi. Kiinnitin se muutamasta kohtaa teipillä. Mittasin narujen paikat, jotta ne tulivat samalle korkeudelle. Kehyksen taustalevy vielä paikoilleen. Laitoin kartongit pyykkipojilla naruihin kiinni. Ja valmis!