Pieni kurkistus koruihin ja asusteisiin. Kävin sovittamassa pukuani ja ompelijan kanssa yksissä tuumin mietittiin, että riippuvat korvakorut ja kaulakorua ei tarvita. Ajattelinkin siis laittaa kuvissa näkyvät riippuvat kastehelmi-korvakorut, jotka olen saanut mieheltäni. Jonkun rannekorun kuitenkin tahtoisin ja se pitäisi vielä löytää, jollei tuo helmirannekoru käy. Kengäthän tilasin jo tammikuussa. H&M:stä löysin vielä keväällä kakkoskengät varuiksi.
perjantai 30. kesäkuuta 2017
Morsmaikun korut ja asusteet
Pieni kurkistus koruihin ja asusteisiin. Kävin sovittamassa pukuani ja ompelijan kanssa yksissä tuumin mietittiin, että riippuvat korvakorut ja kaulakorua ei tarvita. Ajattelinkin siis laittaa kuvissa näkyvät riippuvat kastehelmi-korvakorut, jotka olen saanut mieheltäni. Jonkun rannekorun kuitenkin tahtoisin ja se pitäisi vielä löytää, jollei tuo helmirannekoru käy. Kengäthän tilasin jo tammikuussa. H&M:stä löysin vielä keväällä kakkoskengät varuiksi.
tiistai 20. kesäkuuta 2017
Polttarit!
Viime lauantaina vietettiin polttareitani. Vieraiksi kutsuin vain kaasoni, nimittäin muita ystäviä ei oikein ole. Olisin tietenkin voinut pyytää työkavereita ja muutamaa tuttua mukaan, mutta työkavereita ei ole tulossa häihin ja perui tulonsa myös tämä tuttukin.
Päiväni alkoi kahdeksalta, kun nousin, söin aamupalaa ja laitoin itseni kuntoon. Yhdeksältä tulivat sitten yllättämään ja sain rauhassa pakkailla ja valmistautua. Sitten lonkero käteen ja autoon.
Ajoimme Ruissaloon piknikille, joimme mimosaa ja söimme hyvin. Piknikin aikana tein testin "How British are you?" ja tuloksen mukaan olen yhtä brittiläinen kuin Stephen Fry ulkoiluttamassa corgia Buckinghamin palatsin pihalla!
Aamupalan jälkeen olikin vuorossa suppailua! Menomatkalla muistelin, että yksi facebook-kaveri oli ollut Ruissalossa suppailemassa, että mentäisiinköhän suppailemaan. Ja vitsit, miten kivaa se oli! Nyt on suppilauta ostoslistalla.

Vaatteiden vaihdon jälkeen pöräytimme keskustaan ja askartelimme hienot paidat meille kaikille. Sain tehtäväksi keräillä avioliittoneuvoja vastaantulijoilta. Osa oli hieman nuivia, mutta kolme neuvoa sain kasaan.
"Muistakaa läheisyys!"
"Rakastakaa ja kunnioittakaa toisianne"
"Hiljainen vaimo -> pitkä liitto"

Seuraavaksi suunnattiin room escapeen, jonne pitää päästä uudelleen! Oli todella hauskaa ja jännittävää, vaikka ulos emme tietenkään päässeet. Huoneesta vapauduttuamme haimme purtavaa ja sitten suuntasimmekin ystäväni mökille.
Mökillä oli palju lämmitetty ja sauna laitettiin päälle. Sain tehtäväksi tehdä koivuvitsat ja sitten suunnattiinkin jo morsiussaunaan. Pahat henget vihdottiin pois ja pääsin istumaan kukkaistuimelle, jonne oli pari kuusen oksaa piilotettuna. Muistelin yhden kaasoni polttareita, jotka pidettiin toukokuun alussa ja silloin istuimella oli pelkkiä kuusenoksia! Kyllä minä pääsin helpolla!
Vihdat heitettiin katolle ja grilli laitettiin kuumaksi. Grilliherkuista tuli maha täyteen ja pulahdimme takaisin paljuun. Kaasot kysyivät joitain kysymyksiä ja kuvasivat vastaukseni videokameralle. Ilmeisesti nämä sitten näytetään häissä?! Vielä tämän jälkeen olivat tytöt laittaneet meille jalkakylvyt. Sitten vielä illalla pelattiin skibboa ja maisteltiin juustoja. Ja sitten olikin jo aika painua pehkuihin.
Aamulla heräsin ilman krapulaa kahvin tuoksuun. Aamupala oli valmiiksi katettu ja sen jälkeen minut kyyditettiin takaisin kotiin.
Ihana viikonloppu kaiken kaikkiaan! Niin paljon olivat kaasoni nähneet vaivaa ja keksineet kaikenlaista kivaa tekemistä!

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017
Hääsuunnittelun muistilista osa 5: 1 kuukausi ennen häitä
Sulhanen on saatu polttareistaan takaisin kotiin! Kuulemma hauskaa oli ollut, juotavaa riittävästi, kivoja ihmisiä ja ohjelmaa. Ainoa asia, jota hän ei halunnut (julkinen alastomuus) ei kuulunut polttariohjelmaan! :D Noniin, häät lähestyy ja sitten asiaan.
"Mitä pidemmälle hääsuunnittelu etenee, sitä enemmän muistilistalla on asioiden varmistamista. Nimittäin kun päätökset on tehty aiemmin, voi juuri häiden alla ottaa rennosti ja keskittyä hääpäivän odottamiseen."
As if. Voin kuulkaas kanssamorsiot ja sellaiseksi haluavat kertoa, että ei oikein onnistu tuo rennosti ottaminen. Tässä kuitenkin muistilistaa, kun häihin on enää kuukausi. Nimittäin pian on.

![]() |
Kuva |
1. Ilmoita lopullinen vierasmäärä pitopalvelulle
Nyt on aika ilmoittaa vieraidenne lopullinen määrä. On kohteliasta huomioida myös valokuvaaja, dj tai bändin jäsenet tässä määrässä, etenkin jos heitä on useampia.
2. Tee lopullinen istumajärjestys ja tulosta se
Nyt kun olette saaneet vieraat kasaan, on aika tehdä heidän hääkokemuksestaan paras mahdollinen istumajärjestyksen avulla! Tähän kannatta oikeasti varata aikaa ja miettiä miten vieraat istuttaa.

3. Morsiuspuvun sovitus ja viime hetken korjaukset
Tämä aika varataan usein jo morsiuspukuliikkeenkin toimesta. Tähän sovitukseen kannattaa ottaa mukaan kengät, korut, huntu ja muut asusteet, jotka aiot laittaa hääpäivänä päälle. Myös alusvaatteet.

4. Koekampaus- ja meikki
Käy koekampauksessa ja meikissä. Ota näihin mukaan kuva puvusta ja asusteet. Mieti ennen käyntiä, minkälaisen tyylin haluat hääpäiväksesi? Tulevatko hiukset ylös kiinni vai jäävätkö auki?

5. Kaikki somisteet valmiina
Viime aikojen raastava askartelumaratooni on tuottanut tulosta! Tässä vaiheessa kaikki somisteet pitäisi olla jo valmiina. Ja aikaa on vielä pieniin korjauksiin ja lisäyksiinkin.

6. Ohjelma valmis ja tulostettuna
Häiden ohjelma on lyöty lukkoon ja tulostettu pöytiin laitettavaksi.

7. Sormukset valmiina
Sormukset, jotka ostitte aiemmin, ovat käyneet kaiverruksessa ja vanhat sormuksenne on kiillotettu.

8. Varmista esteettömyystodistus
Esteettömyystodistus, jonka tilasit pari kuukautta sitten, on kunnossa ja löytyy vihkivältä taholta.

perjantai 9. kesäkuuta 2017
Vainoharhaisuus ja polttareiden odotus
![]() |
Kuva: Kiss, Love & Get Married |
tiistai 6. kesäkuuta 2017
Kaasojen ja bestmanien pukeutumisesta
Toivoin kaasoilta pitkää mekkoa, ilmoitin että vaikka H&M:n maximekkokin käy aivan hyvin. Väritoiveiksi laitoin harmaan, greigen ja vaaleanpunaisen. Kaasojeni yllä nähdään olkaimeton ruskeanharmaa sifonkimekko, ruusukullan sävyinen kimaltava maximekko ja hennon vaaleanpunainen maximekko. Uskon, että mekot käyvät oikein hyvin yhteen.
Bestmanit pukeutuvat mustaan pukuun ja olemme heille hankkineet hennon vaaleanpunaiset rusetit ja taskuliinat. Toinen bestmaneista halusi ostaa sinisen puvun, mutta mielestäni olisi näyttänyt hassulta, jos kaikilla kolmella olisi eri väriset puvut. Sulhasella on tumman harmaa ja hän erottuu nyt edukseen joukosta.
perjantai 2. kesäkuuta 2017
50 päivää häihin - missä mennään?
Häätanssi on päätetty. Myös vihkimusiikki on päätetty, onneksi ystävämme lupautui soittamaan pianoa vihkimisen aikana. Yksi päätös alta pois!
Olen alkanut askarrella vieraslahjapaikkakortteja. Tällä hetkellä on 39 pussukkaa tehtynä. Muutakin pikkusälää on tullut ostettua. Koristeluista suurin osa on tehtynä. Viirinauhat pitäisi vielä ommella, puukiekot sahata, tuikkukipot maalata, opastekyltit väkertää ja ostoslistallakin on vielä pari juttua.
Esteettömyystodistus on plakkarissa ja lähetetty vihkijälle. Mies oli yllättynyt, että lupa saatiin. Ei sillä, että oltaisiin serkuksia, vaan ulkomaalaistaustaisuutensa vuoksi. Vihkikaavan tekstit pitäisi vielä päättää.
Tässä kohtaa hääsuunnittelua yritän vain hokea itselleni, että on ruokaa, on viinaa, on vihkijä, musiikkia, valokuvaaja. Kaikki mun ja mieheni asusteet ja vaatteet on ostettu ja valmiina. Kaasoilla on mekot, bestmaneillä puvut. Kukaan ei ole alasti. On koristeita. Että eiköhän tästä yhdet häät saa järjestettyä?!
Tunnisteet:
avustajat,
DIY,
häästressi,
hääsuunnittelu,
koristeet
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)