torstai 14. toukokuuta 2015

Vihkiminen ulkona, mikä voisi mennä pieleen?

Olen ollut kaksissa häissä, joissa vihkiminen suoritettiin ulkona. Molemmat olivat kauniita tilaisuuksia ja sää oli mahtava. Toinen oli kirkollinen vihkiminen ja toinen siviilivihkiminen. Me olemme mieheni kanssa myös pohtineet ulkovihkimistä, sillä emme kumpikaan haluaisi mennä naimisiin kirkossa, eikä kai kukaan haaveile tallustavansa "alttarille" maistraatin käytävää pitkin.

Ensinnäkin on kohteliasta varoittaa vieraita jo kutsussa, että vihkiminen tapahtuu ulkona. Näin vieraillasi on mahdollisuus varata aurinkolasit tai sateenvarjo mukaan matkaan. Toisissa häissä taisi seitsemästä kymmenestä vieraalla kolmella taisi olla aurinkolasit ja aurinko paistoi juuri hääparin takaa... Aurinkolasit voi tarjota myös lahjana perinteisten auringossa sulaneiden suklaakarkkien tilalla. 


Kuva: callunaevents.com
Kun olet varoittanut vieraita ja pessyt kätesi tulevista "en nähnyt mitään", "tukka meni tuulessa huonosti" ja "kirkossa olisi ollut mukavan viileää" -valituksista, on aika suunnitella The Suunnitelma B. Oikeasti, se pitää olla. Koska jos sitä ei ole, tulee taivaalta räntää heinäkuussa. Tee suunnitelma B huomioiden sade, kylmyys, kuumuus ja tuuli. Kaikkiin sääilmiöihin kannattaa varautua.


Kuva: libbyjames.com
Suunnitelma B voi olla vaikka oman aurinkovarjon laahaaminen takapihalta hääpaikalle. Tai sitten voi juhlapaikan luvalla ostaa parit purjekankaat. Jopa Suomessakin on vuokrattavana suuria juhlatelttoja, jos pelkää, että shit will hit the fan juuri hääpäivänä.

Nyt kun olet varautunut kaikkiin mahdollisiin sääilmiöihin, saat luultavasti pitää kauniin ulkona vihkimisen. Mitä sitten kannattaa ottaa huomioon? Kirkossa on hyvä äänentoisto ja musiikki tulee uruista tai pianosta ja kuuluu kaikille vieraille - myös takariviin. Ulkona vihkijän ääni hukkuu tuleen, musiikki tulee teinivuosiesi mankkarista ja aurinko paistaa silmään.

Vihkimisessä on vähän se idea, että vieraat kuulevat muutakin, kuin epämääräistä muminaa ja sitten suudellaan. Hyvään äänentoistoon kannattaa siis satsata, etenkin jos olette vihkijänne kanssa sopineet teille henkilökohtaisista puheista tai aiotte lausua toisillenne itse kirjoittamanne "valat". Varmasti jokainen vieras haluaisi kuulla ne. Hyvän äänentoiston myötä myös häämarssi kuuluu selvästi

Tärkeintä häissä (joidenkin mielestä) on vieraiden viihtyvyys, joten kannattaa hetki miettiä tuoleja. Kirkollinen vihkikaava on lyhyenäkin melko pitkä ja kiltit vieraasi ovat saapuneet paikalle hyvissä ajoin, joten seisottua tulee yhteensä tunnin verran. Siviilivihkiminen on yksinkertaisimmillaan noin kolme minuuttia, joten sen kyllä jaksaa seistä. Mikäli ulkohäihinne tulee pappi, suosittelen tuolien vuokraamista. Useissa vuokrafirmoissa tuolit laitetaan paikoilleen ja korjataan vihkimisen jälkeen pois.

Mikäli teidät vihitään nurmella, kannattaa muistaa muutama asia. Ensinnäkin kannattaa pyytää juhlapaikkaa ajamaan nurmi paria päivää ennen häitä. Näin vältät upean häämekkosi helman täydellisen vihertymisen ja vieraiden kengätkin saattavat säästyä pahimmilta värjäytymiltä. Lisäksi amerikan tyylinen "aisle runner" kannattaa pistää harkintaan.


Kuva: kappelinranta.fi
Jos haluatte mennä naimisiin upeassa puistossa tai meren rannalla (ei juhlapaikalla), täytyy opastukseen panostaa hieman enemmän. Massiivisen kirkon tai pienen kappelinkin yleensä löytää navigaattorin ja maalaisjärjen avulla helpostikin, mutta isosta puistosta juuri vihkipaikkaanne voi olla vaikea löytää ilman kunnon opaskylttejä. Julkisella paikalla vihkimisessä voi käydä myös näin...

Kuva: huffingtonpost.com
Ulkovihkimisessä on paljon hyviä puolia. Valokuvaaja kiittelee runsaasta luonnonvalosta, sitä kun harvemmin on saatavilla keskiaikaisessa kivikirkossa. Valokuvauspaikkoja on myös runsaasti. Vieraiden siirtyminen on helppoa, jos teidät vihitään juhlapaikallanne.

Ja vielä viimeinen pieni vinkki: jos odotettavissa on kuuma ja paahteinen sää, tee seuraavanlaiset hääohjelmat. Vieraasi kiittävät.

Kuva: pinterest.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti