maanantai 24. elokuuta 2015

Hääsuunnitteluähky - round 2

Kuva

Täällä podetaan hääsuunnitteluähkyä, jo toista kertaa tänä vuonna. Ottaa niin paljon päähän, että olen koko kekkerit kerinnyt perumaan jo kymmenisen kertaa, vaikka niiden eteen ei edes ole tehty juuri mitään!

Eniten vituttaa hääpaikka. Ei tästä läheltä löydy yhtään kivaa, kohtuuhintaista, a-oikeudetonta juhlapaikkaa, jossa olisi selkänojalliset tuolit ja vihkiminen onnistuisi pihalla. Ei vaan löydy! Ja tuntuu, että on joku paikka jota en vain löydä ja olen hääfoorumeita selannut silmät kierossa aamusta iltaan. Samat juhlapaikat siellä pyörii.


Kuva

Toiseksi eniten vituttaa tuo mies. Ei kiinnosta sitten yhtään mikään juhlapaikan katselu netistäkään. Pari iltaa sitten se sano mulle että hän haluaa vaan tulla valmiiseen pöytään. "Hoida sä nää soittelut ja varaukset ja kattomiset." Ääh!


Kuva

Tähän samaan keitokseen kun laittaa vielä pari lusikallista itsetunto-ongelmia ja vähäsen itsesääliä, voi sanoa että soppa on totisesti valmis. Päässä pyörii ihan älyttömän tuntuisia ajatuksia siitä, miten mä en ansaitse mitään hääjuhlia, koska en ole mukava ihminen. Tai, että näytän hääkuvissa kuitenkin rumalta, miksi kannattais siis varata mitään dokumentaarista hääkuvausta? Ja mekkokin vois olla vaan joku halpa, koska kalliikshan nämä kuitenkin tulee ja maha vaan pömpöttää, kun syön suklaata tähän ahdistukseen. Great.

Tekis mieli pitää parin kuukauden tauko taas tästä kaikesta, mutta samaan aikaan päässä tikittää kello, että nyt pitäisi olla jo paikka varattuna, kun häitä on ajateltu kahden vuoden päähän...


Pahin on vielä edessä. Kuva

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti